28. kesäkuuta 2018

Ensimmäinen (mini) Pocket Letter ja ensimmäiset ATCoinit

Päädyin Facebookin ATC-ryhmien kautta Pocket Letter Pals Suomi -ryhmään, joka tietenkin johti ensimmäiseen Pocket Letter -vaihtoon. Lyhyesti kerrottuna Pocket Letterit ovat keräilykorttien kansiotaskuihin rakenneltavia askerteluprojekteja, joita vaihdetaan toisten harrastajien kanssa. Pocket letter voi sisältää lähes mitä tahansa, mutta olennaista on, että mukana on aina yhteen taskuun sujautettava kirje. Tarkemmin Pocket Lettereistä voi lukea vaikkapa täältä.

Ensimmäinen Pocket Letterini oli kolmen taskun miniversio (kokonaisessa on yhdeksän taskua), aiheena olivat naiset ja se sovittiin tehtäväksi ATCoineilla (tai ATC Coineilla). ATCoinit ovat pyöreitä, halkaisijaltaan 2,5" (6,4 cm) ATC-kortteja.

Mini Pocket Letter: Women

Minun tulkintani naisista oli tällä kertaa tämä: Parhaimmillaan naiset tsemppaavat toisiaan ihanasti. :) Naiset voivat tehdä mitä vain! ..vaikka reissata maailman ääriin. Mutta aivan yhtä hienoa on leipoa piimäkakkua isoäidin reseptillä. <3

Artist Trading Coin
Ensimmäisen kortin tausta teksteineen ja sydämineen on kuviopaperisetistä. Reunojen kukkaset ovat kiiltokuvasta, jonka leikkelin palasiksi ja asettelin uudelleen.

Artist Trading Coin
Toisen kortin leipuri on samasta Marttojen reseptikirjasta kuin tuplavaihdossa käyttämäni. 

Artist Trading Coin
Kolmannen kortin kamera on samasta paperisetistä kuin ensimmäisen kortin tausta. Pörriäisiä olen myös käyttänyt ennenkin. Se on leikattu K&Companyn liimalapusta.

Vaihdossa sain Tiinalta tämän valtavan kauniin Pocket Letterin! Kiitos, Tiina! :)

Mini Pocket Letter: Women

26. kesäkuuta 2018

Sailan tuplavaihto

ATC-harrastuksen myötä tulee tutustuttua kaikenlaiseen uuteen hauskaan. Eräs minulle uusi tuttavuus oli tuplavaihto, joka lyhykäisyydessään toimii näin: Vaihdon järjestäjälle lähetetään kaksi korttia sekä kaksi kuvaa. Hetken kuluttua postilaatikkoon tupsahtaa kaksi muiden osallistujien tekemää korttia sekä kaksi kuvaa. Kuvista tehdään kortit, jotka puolestaan lähetetään takaisin sille, joka nuo kuvat oli alunperin kiertoon laittanut.

Ensimmäinen tuplavaihtoni oli Sailan järjestämä. Ensimmäisellä kierroksella sain hienot kortit Silpputehtaan Siskolta ja Armiidalta.

Sisko - "Good Times" 2/2
Siskon "Good Times" 2/2
Armiida - "Puutarha"
Armiidan "Puutarha"
..sekä tällaiset ihanat vanhat valokuvatulosteet työstettäväksi:


Ensimmäisenä otin käsittelyyn kiviaidalla istuvan tyttösen. Olin juuri ostanut Graphic45:n Once Upon a Springtime -kokoelman Fairy Folk -paperia, jossa on supersuloisia pupuja ja muita pikkueläimiä ja siitä syntyi ajatus mielikuvitusmaailmailmasta...

Leikkelin muutaman hahmon irti Fairy Folk -paperista ja värittelin valokuvan tyttöä saman tyyliseksi. 


Leikkasin kuvan reunat "vanha valokuvareuna"-kuviosaksilla ja liimasin sen kierrätyspahvipohjaan siten, että kuva jäi parista kulmasta irti ikäänkuin irralliseksi. Viimeistelin kortin vielä pienellä rusetilla.


Ajatuksena kortissa oli, että vaikka kasvammekin isoksi, eivät mielikuvituskaverit ja satukirjojen suosikin unohdu koskaan. Tämän kunniaksi kortti sai nimekseen "Ystäväni lapsuudesta". 

Toinen saamani kuva joutuikin sitten suuremman saksimisen kohteeksi ja siitä jäivät käyttöön vain lapset, joista tuli myös kortille nimi "Äidin mussukat". Taustan tein kahdesta vintagehenkisestä kuviopaperista, joiden reunoja värittelin vedellä ohennetulla Distress Ink -musteella (Walnut Stain). Kakkua leipova äiti on Marttojen reseptikirjasta ja nappi on askartelukirppistapahtuman löytö: Aito pula-ajan nappi!


Laitoin vaihtokaverille haastetta ja lähetin kuvina simpukkakiiltokuvan ja lehdestä leikatun polkupyörän. Viestistä päätellen olivat aiheuttaneetkin hiukan pään raapimista, mutta oi, kuinka upeat kortit Anssu Malinen olikaan niistä taikonut!

Anssu Malisen "Ahdin valtakunnassa"
Anssu Malisen "Mummolaan"